Pitihän sitä sitten illalla päästä vähän syömään ruokaa jonka on valmistanut joku muu ja tällä kertaa paikaksi valittiin kontulan helmigrilli jossa olikin suhteellisen rauhallinen meininki näin perjantaina klo 20.40 kun astuttiin sisälle ja mentiin pöytään istumaan. siinä hetken ruokalistaa tutkittuani totesin että kun on kerta hampurilais viikko menossa niin otetaampas king kongin iso veli kontulan godzilla. siinä kerran kysyttyämme tarjoilialta että kai tämä on nyt sitten nimensä veroisesti isohko ? niin tarjoilija ystävällisesti totese että on. :) siinä tilasin ruoka juomakseni oluen ja ruokakin tuli suht pikaisesti pöytään ja annoshan oli ihan sopivan kokoinen että kyllä sillä varmasti nälkä lähtisi. ja ei kun tuumasta toimeen ja ruokaa ääntä kohten. ruoka oli kaiken puolin hyvää ja kontulan godzilla oli nimensä veroisesti isohko. ei liian iso mutta ei liian pienikään kyllä sitä sai rauhassa syödä sen yli puoli tuntia ja oli hyvää. ruuan painikkeena meni puolisen litraa perus hana olutta mikä omasta mielestäni sopi tämän ruuan kanssa hyvin yhteen.
iso kiitos kuuluu ystävälliselle palvelulle ja kiitokset myös keittiöön koska ruoka oli hyvää ja hyvin valmistettua. tähän loppuun vielä lisättäköön kuva annoksesta ja kertokoon se vielä oman kertomuksensa kuvan muodossa. kiitoksia ja kumarrus.
Showing posts with label ranskalaiset. Show all posts
Showing posts with label ranskalaiset. Show all posts
Subscribe to:
Posts (Atom)
Death Stranding ( Pc ) Screenshot gallery (SPOILER WARNING)
So this time i have made screenshot gallery out of Death Stranding the game that has no gategory? players are calling it a walking simulator...

-
taas tuli tehtailtua aineksista mitä sattui olemaan käden ulottuvilla niin kahvin kanssa pientä purtavaa. elikkäs tällä kertaa päätin tehdä ...
-
Päivä lähti käyntiin aamu palalla ja siitä reippaalla kävelyllä läheiselle pää kadulle kävely matka kesti noin 20 min. Perille päästyä tuli ...
-
Alkaa olemaan parhaat kelit ennen talvea ulkona pyörimiseen näköalat alkavat olemaan parhaimmillaan ja vaan paranee mitä pitemmälle syksyä e...